Evolution de l’accueil des réfugiés juifs et juives d’Allemagne en France. Le cas de Lyon (1933–1938)
Résumé
Artikkeli käsittelee Ranskan tapaa ottaa vastaan juutalaispakolaisia Saksasta vuosina 1933–1939. Siinä nousee esille juutalaisten, niin miesten kuin naisten saama lämmin vastaanotto heti Hitlerin noustua valtaan 1933. Artikkeli esittelee niin Ranskan kolmannen tasavallan hallituksen edustajien kuin maan juutalaisväestön äänet. Vastaanoton motiiveja arvioidaan kriittisesti todeten, että joillekin toimijoille ne olivat poliittisia pyrkien diplomaattiseen vaikuttamiseen ja toisille humanitäärisiä. Analyysi osoittaa, että vastaanotto rapautui nopeasti muuttuen kielteiseksi. Kirjoittaja arvioi tämän takana olleen tekijöitä talouskriisistä äärioikeiston nostamaan antisemitismiin sekä hallinnon pakotteisiin. Kielteistä ilmapiiriä ei kuitenkaan hyväksytty sellaisenaan, vaan juutalaiset miehet ja naiset haastoivat aktiivisesti välttelyn ja pakotteet pyrkien osoittamaan mahdollisuudet toisen tyyppiseen toimintamalliin. Tapaustutkimus Puolasta tulleesta juutalaispariskunnasta erittelee hyvin erilaisia strategioita syrjäytymisen välttämiseksi. Kirjoittaja päättää artikkelinsa Vichyn hallituksen ensimmäisiin vaiheisiin, mikä autoritäärisenä toimijana vahvisti entisestään edellisen hallituksen syrjäyttävää politiikkaa. Vichyn hallitus ei epäröinyt käyttää keinona juutalaisten internointia, eikä osallistua juutalaisten karkoituksiin Ranskasta Puolassa sijaitseviin keskitysleireihin. Lopuksi kirjoittaja käyttää useassa kohtaa Erich Maria Remarquen tekstiä, Les exilés (1939), kuvatakseen kuinka pysyviä syrjäyttävät mekanismit, joiden uhreiksi pakolaiset niin miehet kuin naiset joutuvat, eilen, tänään ja huomenna.
Cet article s’intéresse à l’accueil que la France a réservé aux réfugié·e·s juif·ve·s d’Allemagne au cours des années 1933–1938. Il montre combien ces hommes et femmes ont été chaleureusement accueilli·e·s aux premières heures de la crise provoquée par l’arrivée au pouvoir d’Adolf Hitler en 1933. Il donne à entendre les voix des hommes du gouvernement français de la Troisième République mais aussi celles de la communauté juive de France. En toute logique, les motifs de cet accueil sont interrogés, qu’ils aient été politiques en termes de rayonnement diplomatique pour les uns, ou humanitaires pour les autres. L’article poursuit l’analyse et montre une rapide évolution vers le rejet. Pour cela, la crise économique et la montée de l’antisémitisme d’extrême-droite sont invoqués, tandis que les mesures administratives coercitives sont explicitées. Néanmoins, il est démontré que ces hommes et femmes ne subissent pas mais agissent. Il est fait appel aux concepts d’esquive et de transgression pour souligner qu’il existe des marges de manœuvres. Une étude de cas basée sur le parcours d’un couple de réfugié·e·s juif·ve·s d’origine polonaise illustre les différents types de stratégies utilisées pour faire face à l’exclusion. Enfin, l’article se ferme sur les premières heures du régime de Vichy, régime autoritaire par définition, qui reprend et intensifie la politique d’exclusion du régime précédent. Vichy n’hésite pas à avoir recours à un internement systématique des réfigié·e·s juif·ve·s, ni à prendre part à l’organisation de la déportation des Juif·ve·s en France vers les camps d’extermination nazis en territoire polonais. Enfin, le texte de Erich Maria Remarque, Les exilés (1939), est utilisé à plusieurs reprises afin de souligner la permanence des mécanismes de rejet dont les réfugié·e·s sont victimes, d’hier, d’aujourd’hui et de demain.