Finnish VAAN - the force dynamic particle of expectations, intentions and tellability
Voimadynaaminen VAAN. Odotusten, intentioiden ja kerrottavuuden partikkeli
Résumé
This paper investigates the polyfunctional Finnish lexeme VAAN, which is used in variants other than the standard language as a conjunction ('but'), a focus particle ('only') and a discourse marker. The study concentrates on the particularities of this latter function, approaching it from a discourse-semantic perspective. The starting assumption is that an abstract semantic content can be discerned in the different uses of VAAN. The definition of its semantics is based on the hypothesis that it originates from the singular instructive form of the base vaka 'firm', which implies an interaction between two forces, agonist and antagonist.
The analysis of the data (collected from a corpus of conversational Finnish and literary texts) concerns the uses of VAAN in grammatical constructions (permissive imperatives, free-choice items), as an interactional device and as a means for organising narratives. The article argues that the function of VAAN is to manifest an underlying tension involving intentional or discursive forces. This has a three-fold effect at the discursive level. First, VAAN implies that the content of the utterance is unexpected. Second, the modal meaning structure of the utterance foregrounds the intention of the agent. Third, VAAN marks discursive relevance, as it zooms in on what is of primary importance in the relationship between entities, the course of events or the ongoing speech activity.
The analysis of the data (collected from a corpus of conversational Finnish and literary texts) concerns the uses of VAAN in grammatical constructions (permissive imperatives, free-choice items), as an interactional device and as a means for organising narratives. The article argues that the function of VAAN is to manifest an underlying tension involving intentional or discursive forces. This has a three-fold effect at the discursive level. First, VAAN implies that the content of the utterance is unexpected. Second, the modal meaning structure of the utterance foregrounds the intention of the agent. Third, VAAN marks discursive relevance, as it zooms in on what is of primary importance in the relationship between entities, the course of events or the ongoing speech activity.
Artikkelissa tutkitaan suomen VAAN-sanaa, joka voi toimia normitetun yleiskielen ulkopuolella niin konjunktiona, fokuspartikkelina kuin diskurssinmerkitsimenä. Tarkastelu keskittyy diskurssinmerkitsinkäyttöön, jota lähestytään semanttis-diskursiivisen analyysin avulla. Oletuksena on, että VAAN-sanalla on abstrakti, eri käytöissä tunnistettava semanttinen identiteetti, josta sen merkityspotentiaali juontuu. Semanttisen identiteetin määrittely perustuu hypoteesiin, että VAAN on alkuaan yksikön instruktiivimuoto sanasta vaka, joka implikoi kahden vastakkaisen voiman, agonistisen ja antagonistisen, välistä vuorovaikutusta.
Artikkelissa esitetään, että diskurssinmerkitsimenä käytetyn VAAN-partikkelin tehtävänä on saattaa ilmi puheena olevassa tilanteessa tai vuorovaikutuksessa vaikuttava voimadynamiikka. Ensinnäkin VAAN merkitsee, että lausuman sisältö poikkeaa odotuksista. Toiseksi se voi tehdä ilmeiseksi agentin intention ja sen vaikutuksen asiaintilan toteutumiseen. Kolmanneksi VAAN on merkki lausuman sisällön diskursiivisesta relevanssista: se nostaa lähikuvaan eli zoomauksen kohteeksi sen, mikä on asioiden välisissä suhteissa, tapahtumainkulussa tai meneillään olevassa puhetoiminnossa olennaista.
Aineistoanalyysissä tutkitaan ensin muun muassa permissiivistä imperatiivilausumaa ja vapaan valinnan MIKÄ VAAN -rakennetta, joiden yhteydessä vaan on merkkinä agentin intention ja toisen, lähtökohtaisesti vastakkaisen voiman vuorovaikutuksesta. Sen jälkeen tarkastellaan VAAN-lausumien käyttöä diskurssin ohjailussa niiden reaktiivisuuden valossa. Tällöin VAAN suhteuttaa lausuman sisällön edellä ilmenneeseen diskurssin tai vuorovaikutuksen etenemistä koskevaan suuntaukseen. VAAN-lausuma pyrkii estämään tai pysäyttämään tämän diskursiivisen voiman vaikutuksen. Viimeisenä käsitellään VAAN-partikkelia yhtenä niistä suullisen kerronnan keinoista, joiden ansiosta tarinamaailma on puhehetkessä vahvasti läsnä ja joilla perustellaan kerrotun merkityksellisyyttä.
Pääasiallisina aineistolähteinä on käytetty 1900-luvun lopun puhuttua suomen kieltä sisältäviä keskustelutallenteita sekä 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun kaunokirjallisia teoksia.
Artikkelissa esitetään, että diskurssinmerkitsimenä käytetyn VAAN-partikkelin tehtävänä on saattaa ilmi puheena olevassa tilanteessa tai vuorovaikutuksessa vaikuttava voimadynamiikka. Ensinnäkin VAAN merkitsee, että lausuman sisältö poikkeaa odotuksista. Toiseksi se voi tehdä ilmeiseksi agentin intention ja sen vaikutuksen asiaintilan toteutumiseen. Kolmanneksi VAAN on merkki lausuman sisällön diskursiivisesta relevanssista: se nostaa lähikuvaan eli zoomauksen kohteeksi sen, mikä on asioiden välisissä suhteissa, tapahtumainkulussa tai meneillään olevassa puhetoiminnossa olennaista.
Aineistoanalyysissä tutkitaan ensin muun muassa permissiivistä imperatiivilausumaa ja vapaan valinnan MIKÄ VAAN -rakennetta, joiden yhteydessä vaan on merkkinä agentin intention ja toisen, lähtökohtaisesti vastakkaisen voiman vuorovaikutuksesta. Sen jälkeen tarkastellaan VAAN-lausumien käyttöä diskurssin ohjailussa niiden reaktiivisuuden valossa. Tällöin VAAN suhteuttaa lausuman sisällön edellä ilmenneeseen diskurssin tai vuorovaikutuksen etenemistä koskevaan suuntaukseen. VAAN-lausuma pyrkii estämään tai pysäyttämään tämän diskursiivisen voiman vaikutuksen. Viimeisenä käsitellään VAAN-partikkelia yhtenä niistä suullisen kerronnan keinoista, joiden ansiosta tarinamaailma on puhehetkessä vahvasti läsnä ja joilla perustellaan kerrotun merkityksellisyyttä.
Pääasiallisina aineistolähteinä on käytetty 1900-luvun lopun puhuttua suomen kieltä sisältäviä keskustelutallenteita sekä 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun kaunokirjallisia teoksia.